Fiskarsin ruukki

Lumiset puut ja lauantaille luvattu auringonpaiste saivat retkimielen lisäksi myös valokuvausinspiraation heräämään, joten valitsimme päiväretken retkikohteeksi Fiskarsin ruukkialueen ja Raaseporin linnanrauniot, jotka molemmat sijaitsevat Länsi-Uudellamaalla. Retken jälkeen inspiroiduin kirjoittamaan myös blogia pitkän pandemiatauon jälkeen. Vaikka kesällä tulikin reissattua Pohjois-Norjassa asti, ei kirjoitusintoa vielä tuolloin syntynyt. Ehkä saan vinkit Norjan reissulta ulos ensi kesään mennessä. Tai se on ainakin tavoite.

Voihan pakkanen

Olin ennakkoon silmäillyt pikaisesti Fiskarsin ruukkialueen karttaa, joten tiesin ettei se ole aivan pieni. Silti alueen laajuus yllätti. Fiskarsin ruukki perustettiin jo vuonna 1649, joten alueen historia ulottuu useamman sadan vuoden taa. -18°C pakkasessa tarkoitus ei ollut viettää hirveästi aikaa ulkona, mutta ihan pikapysähdyksellä alueen läpi käynti ei onnistunut. En ollut ihan ajastanut, miten paljon hitaampaa on liikkua talvisaikaan taaperon kanssa. Tai tällä kertaa kiukuttelevan taaperon kanssa. Yksin kameran kanssa alueen kuvauskohteet olisi tallustellut edestakaisin varmasti tunnissa, mutta mukana olleella 3-vuotiaalla oli ”en kävele, enkä istu pulkassa”-hetki ensimmäistä kertaa retkillämme, joten se hieman hidasti menoa.

Tämä oli ensimmäinen retkikertamme kun perheen nuorimmaisella meni hermo. Miten helppoa matkaseuraa hän onkaan ollut tähän päivään asti! Ja nytkin ärtyisyys johtui suurimmalta osin siitä, että hän ehti juuri nukahtaa ennen Fiskarsiin saapumista, eli heräsi kesken unien. Toki jos tilanne olisi ollut se, että olisimme jääneet kotiin, ei hän mitään unia olisi edes nukkunut.

Tätä ei auttanut yhtään mieheni tympääntyminen kylmään pakkaskeliin, joka lähtöhetkellä oli kyllä tiedossa. Täytyy ensi kerralla tarkastaa siis sekä lapsen että miehen talvivaatevarustus. Nauti siinä nyt sitten kuvauksesta, kun on reissussa kahden kiukkupussin kanssa. Molempien kanssareissaajien tunnelmat kyllä kohosivat, kun pääsivät ensin autoon lämmittelemään ja sieltä leikkipuistoon.

Fiskars Valitsimme päiväretken retkikohteeksi Fiskarsin ruukkialueen.

Vanha puu

Ruukkialue

Koski

Fiskarsin ruukkiMahtavat jääpuikot roikkuivat lampusta.

Vanhat talot

Kenelle?

Fiskars sopii erityisen hyvin kaikille historiasta ja arkkitehtuurista kiinnostuneille, mutta alueella voi vierailla myös lounaalla ja ostoksillakin. Alueella sijaitsee museoita, pieniä putiikkeja ja kahviloita, mutta tällä kertaa emme kerenneet keskittyä niihin lainkaan. Ihmeteltävää riitti vanhoissa rakennuksissa ja kauniissa koskessa.

Vaikka Fiskarsissa leikkipuisto onkin, ei siellä juuri muuta mielenkiintoista talvella taaperoille ollut (lähellä ilmeisesti olisi ollut pulkkamäki, mutta emme tulleet nyt laskemaan mäkeä), joten suosittelen kohdetta enemmän aikuisille. Kohde on varmasti kaunis ympäri vuoden, mutta lumiset puut ja talviaurinko tekivät ruukkialueesta osittain satumaisen näköisen. Koska alue on kokonaisuudessaan melko laaja erilaisine siltoineen ja joenvarsipolkuineen, saa siellä varmasti kulutettua koko päivän. Koska halusimme ennättää vielä Raaseporin linnan raunioille ennen pimeää, määritti päivänvalo vierailumme pituutta.

Fiskars
Aurinkoa vasten näkyi, miten vesi höyrysi pakkassäässä. Taustalla näkyvä konepajan rakennus valmistui vuonna 1837.

Fiskarsin ruukki

Fiskars

Fiskarsin ruukki
Vaikuttavin näky oli tämä vanha mylly vuodelta 1898.

Fiskarsin ruukin jälkeen jatkoimme matkaa Raaseporin linnalle, josta voit lukea lisää täältä.

Lue myös muista Suomen retkikohteista.

Fiskarsin historiasta voi lukea lisää heidän omilta sivuiltaan.