Apunasi matkakohteen valinnassa.

Näyttää: 1 - 10 of 10 TULOKSISTA
Fiskarsin ruukki
Excursion Finland Winter

Fiskarsin talvi

Lumiset puut ja lauantaille luvattu auringonpaiste saivat retkimielen lisäksi myös valokuvausinspiraation heräämään, joten valitsimme päiväretken retkikohteeksi Fiskarsin ruukkialueen ja Raaseporin linnanrauniot, jotka molemmat sijaitsevat Länsi-Uudellamaalla. Retken jälkeen inspiroiduin kirjoittamaan myös blogia …

Raaseporin linna
Excursion Finland Winter

Raaseporin linna talvimaisemassa

Fiskarsin ruukilta matkamme jatkui Raaseporin linnalle. ”Linnaraunioille” asetettu Google Maps olisi ohjannut autotietä pitkin suoraan linnan pihaan, mutta onneksi seurasimme naviohjeiden sijaan opastekylttejä viralliseen linnaparkkiin, sillä aurattua tietä ei kumpaakaan …

Orinoron rotko
Excursion Finland

Orinoron rotko

Rotkot Suomessa on ainakin itselleni vieras käsite. Vähän aikaa sitten internetin ihmeellisessä maailmassa törmäsin kuviin, jotka herättivät huomioni, katsoin että mikä paikka tämä on ja kohteeksi paljastui Orinoron rotko Leppävirralla. …

Estonia Excursion

Suurim Aasia lanternafestival

Olimme varanneet päiväristeilyn Tallinnaan joulukuun alussa. Tarkoituksena oli käydä hyvin syömässä, joulutorilla ja ihan vain fiilistellä vanhaa kaupunkia. Mennä rennosti ilman suurempia suunnitelmia. Edellisenä iltana ennen lähtöä huomasin kuitenkin, että …

Beach Excursion Lanzarote

Omatoimisesti pakettimatkalla

En ollut koskaan aikaisemmin matkustanut Kanariansaarille. Ennakkoluuloisesti ajattelin, että sinne matkustavat vain eläkeläiset ja lapsiperheet, eikä siellä ole mitään tekemistä tai nähtävää. Mielikuva suomibaareista ja Dannystä esiintymässä ei houkutellut, se …